Monta mielenkiinnon kohdetta - onko sinussakin multipotentiaalia?

Luin Hesarista jutun miehestä, joka ei lukioikäisenä tiennyt mitä hän haluaisi tehdä isona ja minkä urapolun hän valitsisi. Varsinkin, kun intohimon kohteita oli useampia ja kutsumusta yhdelle alalle ei löytynyt. Moni kannustaa löytämään sen oman jutun, mutta mitä jos haluaakin löytää ne omat jutut?


Onkohan kukaan välttynyt elämässä kysymykseltä mikä sinusta tulee isona? Toisille siihen vastaaminen on helppoa ja toisille... no vaikeampaa. Ei sen takia etteikö mikään kiinnostaisi, vaan sen takia, että monikin asia saattaa kiinnostaa.


Moni ammatti vaatii vuosien opiskelua, mutta mitä jos kiinnostus lopahtaa ja jokin muu asia alkaa innostaa enemmän? Meneekö työn tai harrastuksen vaihtuessa siihen käytetty aika ja työ sitten ihan hukkaan?


Luettuani Hesarin jutun Liikaa vaihtoehtoja ymmärsin, että omaa polkua on ollut vaikea löytää, koska niin moni asia kiinnostaa, mutta on myös mietittävä mihin sijoittaa aikansa ja rahansa.


Ajatus sitoutumisesta yhteen ammattiin tai työhön ei kuulosta kuitenkaan omalta jutulta. Vuosien kokemuksella kertynyt asiantuntijuus on toki hyvä ja arvostettu piirre, mutta niin on myös kyky innostua helposti erilaisista asioista, oppia uutta tietoa ja soveltaa sitä vanhaan.

Mielestäni tämä ei päde pelkästään urapolun valintaan, vaan myös harrastuksiin. Joku haluaa keskittyä pelkästään yhteen lajiin ja saavuttaa siinä huipun, mutta yhtä hyvin voi olla kiinnostunut useammasta asiasta, joille haluaa antaa tasapuolisesti aikaa ja niillä voi olla hyvinkin erilaisia tavoitteita itsensä kehittämisen kannalta.


Kun samoilen metsässä, käyn tanssimassa, luen kirjoja tai kirjoitan blogia, niistä jokaisella on itselleni erilainen merkitys, enkä luopuisi yhdestä tehdäkseni toista enemmän. Toisaalta harrastuksia voisi myös yhdistää.

Hesarin artikkelissa törmäsin myös itselleni uuteen termiin, multipotentialite, suomeksi multipotentiaali tai multimahdollisuus. Käsitteen on kehittänyt yrittäjä, taiteilija, luova johtaja Emilie Wapnick, jonka TED-talkin aiheesta voit kuunnella tästä.


Millainen on sitten multipotentiaalinen ihminen?


Hänellä on monia kiinnostuksenkohteita ja luovia harrastuksia. Kun jokin asia alkaa kiinnostaa, multipotentiaali on valmis etsimään kaiken tiedon aiheesta ja sisäistää nopeasti uutta tietoa vahvan kiinnostuksen vuoksi. Hän innostuu asioista nopeasti, mutta siirtyy kiinnostuksenkohteissa eteenpäin, kun aihe alkaa kyllästyttää.


Voisi ehkä ajatella, että ihmisen aika menee hukkaan, kun työ, harrastukset tai kiinnostukset vaihtuvat usein. Multipotentiaali ei niinkään tavoittele välttämättä asiantuntijuutta, vaan hän nappaa tiedon, jonka tarvitsee ja siirtyy sen jälkeen eteenpäin.


Oikeastaan multipotentiaalin ei kannata tuhlata aikaa miettimällä sitä, mihin pitäisi erikoistua loppuiäkseen, vaan energia kannattaa käyttää kaikkeen siihen, mitä haluaa tehdä.

Löydän näitä piirteitä itsestäni paljon. Valitsin aikoinani lukion, koska halusin pelata aikaa löytääkseni sen oman juttuni. Opiskeluaikana itseäni kiinnostivat kuvataide, psykologia ja historia ja kaikki villeimmätkin urahaaveeni pohjautuivat näihin aineisiin ja kiinnostuksiin. Olen mm. haaveillut olevani kuvataiteilija, muotoilija, psykologi, mentaalivalmentaja, luovuusvalmentaja, kuvataideterapeutti, arkeologi, museo-opas ja aivotutkija.


No, muotoilija minusta sitten tuli, mutta vasta opiskelun loppupuolella löysin sen, mikä itseäni muotoilussa kiinnosti. Syntyi ajatus web-suunnittelusta ja verkkotuotannosta. Koska en kuitenkaan löytänyt töitä, jätin ajatuksen yrittäjyydestä kytemään ja aloin opiskella luontomatkailun ohjelmapalvelutuottajaksi, koska halusin luontomatkailusta itselleni ammatin.


Jouduin kuitenkin keskeyttämään opintoni ja sen jälkeen olinkin yrittäjäkoulutuksessa opiskelemassa itselleni yrittäjän ammattitutkintoa, jotta voisin yrittäjänä tehdä esim. verkkotuotantoa. Mutta toisaalta, miksi taas pitäisi tehdä vain yhtä asiaa?