Muutoksella kohti omia tavoitteita Unelma Itsestä -valmennuksen parissa

Yhteistyössä Unelma Itsestä*

Meistä varmasti jokaisella on unelmia ja tavoitteita. Näin alkuvuodesta moni haluaa panostaa hyvinvointiin, minä mukaan lukien. Tänä vuonna aion kuitenkin liikkumisen ja puhtaan ravinnon lisäksi panostaa henkiseen hyvinvointiin, positiiviseen asenteeseen, itseni kehittämiseen ja unelmien toteuttamiseen kaikilla elämän osa-alueilla.

Tänä vuonna haluan olla paras versio itsestäni, voida kokonaisvaltaisesti hyvin ja luoda pohjaa onnellisemmalle arjelle. Moni aloittaa tammikuussa elämäntapamuutoksen, joka useasti tarkoittaa muutosta ruokavaliossa, liikunnan lisäämistä ja sitä kautta laihduttamista.


Oma ensimmäinen elämäntapamuutokseni oli vuoden 2012 nurkilla, kun olin 18-vuotias. Laihdutin tuolloin noin 10 kiloa ja onnekseni omaksuin terveellisemmän elämäntavan, jota noudatan yhä. Löysin oman tapani syödä terveellisesti ja säännöllisesti sallien kohtuullisen herkuttelun. Löysin myös liikkumisen ilon tanssista, joka on ollut korvaamaton ilo niin mielelle kuin keholle.